Kirvun Koprien sukuvaakuna
Kirvun Koprien sukuseura perustettiin 2.7.1994 Paraisten Atussa
vietetyissä vastatalkoissa. Sukuseuran perustavassa kokouksessa oli
paikalla 36 suvun jäsentä. Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Sulo
Kopra ja hallitukseen tulivat Hillevi Ahola, Annukka Miettinen ja Helena
Kallio. Sukuseuran toimintamuodoista tärkeimpinä pidettiin
sukututkimusta ja sukukouksien järjestämistä
Sukuvaakunaa varten järjestettiin ideakilpailu, jonka voiti Hillevi
Ahola. Hänen vaakunaehdotuksensa todettiin sellaisenaan heraldiset
vaatimukset täyttäväksi.Sukuvaakunassa on punaisella kilvellä hopeisessa kourassa iskuun
kohotettu kultakahvainen hopeamiekka. Oikeassa yläkulmassa on kultainen
auranterä kärki ylöspäin.